Vertaa seksileluja, alusvaatteita ja muita intiimituotteita diskreetisti.
Mia Malkova on t�ll� hetkell� yksi pornoelokuvien suosituimpia t�hti�. Vuonna -92 syntynyt Mia Malkova on rakentanut uransa m��r�tietoisesti ja noussut asemaansa vauhdilla. Malkova ty�skenteli aikoinaan USA:ssa pikaruokalan tarjoilijana, mutta siihen kyll�stytty��n h�n p��tti rohkeasti tarjota asiakkailleen jotakin ihan muuta kuin ruokaa. Urakehityksen my�t� h�n on p��ssyt ty�skentelem��n vakituisena n�yttelij�n� tunnetuille yhti�ille, kuten esimerkiksi Mindgeek ja Hard X. Omien sanojensa mukaan Malkova viihtyy pornoalalla, koska yksikertaisesti rakastaa seksi� ja pornoa. Nyt h�n haluaa jakaa t�m�n kokemuksen Sinun kanssasi, sill� h�n on antanut ottaa herkkur�mps�st��n mallinnoksen, jotta Sin� p��sisit kokemaan kuumia hetki� h�nen kanssaan!Fleshlight Girls -sarja tarjoaa k�ytt��si t�m�n hetken kuumimman pornostaran eli Mia Malkovan anatomisesti t�ysin aidon n�k�isen ja tuntuisen vulvan h�pyhuulineen nimikirjoituksella sek� aivan uudenlaisen,kerros kerrokselta hissim�isesti yl�sp�in rakentuvan Lvl Up-insertin, joka nostaa koko penishekuman aivan uudelle tasolle.Fleshlilght Girls Mia Malkova -tekovaginan pehme�t mutta mutkittelevat osat sijoittuvat mielenkiintoisen Lvl Up -insertin alkup��h�n ja sen takia t�m� keinovaginasopii mainiosti my�s lyhyemm�n peniksen omaaville.Mielenkiintoisimmat ja parhaiten penist� ja terskaa stimuloivat kerrokset sijoittuvat masturbaattorin loppup��h�n ja antavat normi- ja pitempikokoisille peniksille riitt�v�sti stimulaatiota.Lvl Up -insertin ensimm�isen, noin 7,0 cm pitk�n kammion sein�miss� on spiraalimaisia, kookkaita juomuja, joiden pinnassa on intensiivisesti penist� otteessaan pit�vi� imukuppityylisi� kohoumia, v�leiss� on poikittaisia juomuja ja helminystyr�it�, jotka lis��v�t kokemuksen kiihottavuutta. Kapeimmillaan kammio on halkaisijaltaan vain 1,5 cm. Insertin toinen kammio on pituudeltaan noin 3,5 cm ja sen kapein kohta on halkaisijaltaan 1,5 cm. Kammion alkuosan sein�miss� on poikittaisena vy�hykkeen� ja toisiinsa n�hden hieman lomittuneesti sijoittuen suorakaiteen muotoisia, j�ntevi� kohoumia. T�m�n j�lkeen haitarimaisesti kaventuvan sein�m�n pinnassa on reilusti koholla olevia, ovaaleja pallukoita, joiden kosketuksen terska ja siittimen varsi kokevat eritt�in nautinnollisena. Loppup��st��n kammio on parin sentin matkalta l�pimitaltaan vain noin 1,0 cm, jonka l�p�iseminen tuottaa hekumallisen sis��ntunkeutumisen tunteen.Kolmas, noin 4,0 cm pitk� kammio koostuu kahdesta poikittaisesta renkaasta. Kummassakin renkaassa on kahdessa riviss� py�reit�, helmim�isi�, penist� lempe�sti hyv�ilevi� kohoumia. Helmirivist�jen v�liss� kammio kapeutuu siten, ett� sen halkaisija on noin 1,0 cm.Viimeisess� kammiossa, joka pituudeltaan noin 4,0 - 5,0 cm, kammio vuoroin levenee ja kapenee. Kammion kolme”k��nteist�” poikittaisrengasta, joista kahdessa kimmoisia, neli�m�isi� kohoumia, hierovat peniksen k�rkiosaa pehme�sti.Fleshlight-tekovaginoiden inserttien supersuosittu Fleshlight SuperSkin™ -materiaali ja huippumuotoilu takaavat maksimaalisen nautinnon kerta toisensa j�lkeen. Materiaali varastoi l�mp�� aivan kuin oikea iho ja se on ihanan pehme��. T�m�n l�hemm�ksi aitoa ihoa ei keinovagina en�� voi p��st�! Fleshlight SuperSkin™ ei sis�ll� lateksia ja se on hypoallergeeninen.Fleshlight-masturbaattorien suosio perustuu nerokkaaseen suunnitteluun: itses��delt�v��n ja helppok�ytt�iseen alipaineeseen, mielikuvituksellisesti muotoiltuun inserttiin, anonyymiin ulkon�k��n sek� huippulaadukkaaseen materiaaliin.Kun haluat kokea aivot nyrj�ytt�v�� nautintoa s��d� masturbaattorin kannassa olevaa kierrekorkkia tiukemmalle, n�in masturbaattorin sis��n muodostuva alipaine ja imuteho voimistuvat. Mik�li haluat viett�� masturboiden pitemm�n ajan, kierr� korkkia enemm�n auki, jolloin imuteho v�henee.Fleshlight-keinovagina on huomiota her�tt�m�tt�m�ss� taskulampun muotoisessa, kannellisessa kotelossaan. Parhaimmalta Fleshlight Girls -tekovagina tuntuu, kun k�yt�t sen kanssareilusti vesipohjaista liukuvoidetta. K�yt�n j�lkeen insertti irrotetaan kotelosta, huuhdellaan vedell� ja desinfioidaan halutessa erotiikkav�lineille tarkoitetulla puhdistusaineella. Kuivuttuaan pintaan sirotellaan hoitopuuteria. Lue Fleshlight-masturbaattorin tarkemmat k�ytt�- ja hoito-ohjeet ennen ensimm�ist� k�ytt�kertaa t�st� tai tuotetietojen alta.
79.99
59.99
41.99
Saat tietoa uutuuksista, tarjouksista ja intiimeistä vinkeistä suoraan sähköpostiisi
Tämä sivusto sisältää aikuisille suunnattua materiaalia. Sivustolle pääsy edellyttää, että olet vähintään 18-vuotias tai alueesi täysi-ikäisyysrajan mukainen.